Prinsessahäät pyörätuolissa | Eevan blogi

Lokakuun, 7. päivä minä ja mieheni Patrik vietimme pronssihäitä eli häistämme tuli kuluneeksi 20 vuotta. Olimme ajatelleet lähteä jonnekin matkalle, mutta korona muutti kaikki suunnitelmat. Sitten ajattelimme lähteä kahdestaan mökille, mutta siellä ei ollut sähköjä syysmyrskyn jäljiltä. Ravintolakin, jossa olimme ajatelleet syödä illallisen, oli laitettu kiinni koronatartunnan takia.

Jäljelle jäi siis pelkkää kotoilua. Onneksi me molemmat viihdymme hyvin kotona!

Hääpäivänä oli mukava matkata muistojen maailmaan. Hääpäivämme lokakuussa 2000 oli ihanan aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. Puut olivat mitä parhaimmassa syksyn väriloistossa. En ole koskaan halunnut kesähäitä, joten järjestimme häät syksyllä.

Halusimme hääpaikaksi mahdollisimman esteettömän paikan, ja mieluiten ihan läheltä kirkkoa, jonka myös piti olla esteetön. Kirkoksi valikoitui Soukan kappeli, jossa on kaunis kiviseinämä edessä alttarin takana. Vieressä oli Soukan palvelukeskus, jossa pystyi järjestämään juhlia, ja mikä parasta, ison esteettömän salin lisäksi paikassa oli peräti kaksi invavessaa! Tämä oli todella hyvä juttu, koska vierainamme oli monta pyörätuolilla liikkuvaa, kuten esimerkiksi sähkärillä kulkeva bestman.

Kuva: Eeva Simonsin kotialbumi

Kaasoni, joita oli kaksi, huolehtivat monesta asiasta, kuten siitä, että muistan myös juoda tarpeeksi vettä päivän aikana. Kaasot myös auttoivat minua vessassa. Nimenomaan vessakäyntejä ajatellen halusin kaksiosaisen puvun, mutta hörhelöiden ja hunnun kanssa vessassa asioidessa lisäkädet olivat enemmän kuin tarpeen.

Hääpuvun olin ostanut jo keväällä, ja vasta sen valittuani alkoi tuntua siltä, että todellakin olen menossa naimisiin! Minusta tulee morsian! Hääpuku oli alun perin yksiosainen, mutta morsiuspukuliike muokkasi siitä sopivan minulle. Puku muutettiin kaksiosaiseksi ja puvun alaosa merenneitomalliseksi, jotta se laskeutui kauniisti pyörätuolissa. Ja huntu ja tiara piti tietenkin olla! Jos nyt menisin naimisiin, valinnat olisivat ehkä vähän erilaisia, mutta 25-vuotiaana halusin oikeat prinsessahäät!

Kuva: Eeva Simonsin kotialbumi

Hääpäivä alkoi kampaajan luona, jossa minut myös meikattiin. Hääkuvat käytiin ottamassa ennen vihkimistä käytännön syistä. Kuvissa näkyy aikamoinen jännitys, joka helpotti vasta ihan loppuillasta, kun kaikki viralliset hääkuviot oli jo ohi – eli vihkiminen, hääautoon siirtyminen, kättelyt, ruokailu, puheet, tietokilpailut, leikit, hääkakun leikkaaminen ja häävalssi.

Koko päivä oli aivan ihana. Ihmiset tekevät juhlan ja niin meidän häissämmekin. Oli mahtavaa viettää tätä elämän yhtä tärkeintä päivää läheisten perheenjäsenten, sukulaisten, kummien ja ystävien kanssa.

Häitä oli suunniteltu pitkään ja hartaasti, ja kaikki sujui oikein hyvin. Hääpaikasta piti lähteä yhden aikoihin yöllä. Emme halunneet nukkua hääyötä missään hääsviitissä, vaan tulimme kotiin yöksi. Se oli hyvä ratkaisu, koska pitkän päivän jälkeen olisi ollut ehkä liian raskasta olla vielä yötä jossain vieraassa paikassa. Hääsviititkään eivät yleensä ole esteettömiä. Kotona kaikki on helppoa ja omassa sängyssä nukkuu parhaiten. Ja aamulla oli ihana tutkailla kivoja häälahjoja. Mukava yllätys oli se, että kaasot ja vanhempani olivat kampaajalla käyntini aikana käyneet vaihtamassa meille upouudet lakanat ja täyttämässä jääkaapin aamiaisherkuilla.

Häät kuvattiin videolle, mutta en ole vielä katsonut videota. Haluan muistaa päivän sellaisena kuin itse sen koin. Ehkäpä katsomme videon yhdessä kymmenen tai parinkymmenen vuoden päästä. Valokuviakin otettiin paljon ja hääalbumia olen sentään uskaltanut katsella, varsinkin aina hääpäivinä.

Kaksikymmentä vuotta naimisissa on nykyään kai jo aikamoinen saavutus. Olen onnellinen, että olemme mieheni kanssa pysyneet yhdessä ja selvinneet vaikeistakin asioista. Mieheni on suhtautunut selkäydinvammaan ja pyörätuoliini heti suhteemme alusta alkaen varsin mutkattomasti. Olemme saaneet kolme ihanaa lasta. Toivottavasti saamme viettää yhdessä vielä monia, monia vuosia ja viettää hääpäiviä joissakin romanttisissa, ikimuistoisissa paikoissa. Pääasia on kuitenkin, että saamme olla yhdessä.